Grunge!

Flanelipaidat, rikkinäiset farkut, converse all-star tennarit, pitkä takkuinen tukka ja risuparta...

Nykypäivän hipsteri? No ei sentäs! Ainakaa tässä asiayhteydessä.

Edellä mainittu muoti-ilmiö oli nimeltään Grunge, ja se toki sisälsi paljon muutakin, mutta tuollainen ulkonäkö varsinkin on varmaan monelle iskostunut mieleen. Moni lukija on voinut jopa elää kyseisen ajan. Eli siis kyseessähän on karkeasti vuosien 1989 ja 1995 välinen aika. Itsehän taisin reivata tarhan juhlassa Frööpelin palikoiden sutsisatsia innoissani kyseisenä aikana ja opetella lukemisen ja kirjoittamisen jaloa taitoa ensimmäisenä kouluvuotena.

Grungehan tunnettiin myös Seattle-soundina jolla viitattiin sen syntypaikkaan USA:n luoteisosassa sjaitsevaam Seattlen kaupunkiin ja Washingtonin osavaltioon jossa ko. kaupunki sijaitsee.

Tuolla nuoret bändit huudattivat soittimiaan treenikämpissä luoden hiljalleen omaa uniikkia vaihtoehtorock-saundia jonka innoittajina toimivat 70-luvun musiikkia. Neil Young, Kiss, Black Sabbath, Led Zeppelin, Boston, Cheap Trick jne jne jne...

Em. bändien hard rock saundiin sotkettiin punk-elementtejä ja sellaiset bändit kuin Black Flag, Melvins, R.E.M., Pixies, Sonic Youth toivat vaikutteita tältä osa-alueelta.

Grunge alkoi hiljalleen kohota esille sitä mukaan kun 80-luku alkoi kulkemaan kohti 90-lukua.

Sukupolvi josta käytettiin myös nimitystä X-sukupolvi alkoi kyllästymään pinnalla olevaan glam-metalliin ja halusivat palauttaa musiikin jälleen yksinkertaisempaan muotoon. Vähän kuten alkuperäinen punk teki 70-luvun hard rockille. Oli tapahduttava vallankumous musiikissa ja grungen jälkeen oikeastaan vain brittipop-ilmiö (Oasis, Blur, Pulp, The Verve) on tehnyt samanlaisen tempauksen ja sekin osittain yhtaikaa grungen kanssa.
                                                               

NIRVANA

Grungen elinkaarta voitaisiin pitää samana asiana kuin Nirvanan ura. Kyseinen bändi ja sen keulahahmo Kurt Cobain omataan nykyisin koko genren tunnistettavimmiksi edustajiksi.

Nirvana julkaisi kolme studioalbumia (Bleach, Nevermind ja In Utero) vuosien 89-93 välillä. Grungen voisi sanoa alkaneen Bleachistä mutta se ponkaisi maailmankartalle Nevermindin ja sen hittisinglen Smells Like Teen Spiritin siivittämänä.

                                                    Nirvana - Smells Like Teen Spirit

Kurt Cobain teki itsemurhan vuonna 1994 ja tähän katsotaan monesti grungen kuolleen vaikka se koitti sinnitellä vielä pari vuotta.

SOUNDGARDEN

Nirvana on ehkä se kaikkein tunnetuin bändi, mutta toki oli muitakin!

Monella musiikilla tuntuu olevan kolme tai neljä bändiä jotka mielletään tietyn tyylin suurimmiksi edustajiksi. Led Zeppelin, Deep Purple ja Black Sabbath 70-luvulla, Metallica, Megadeth, Anthrax ja Slayer 80-luvulla jne.
 
Myös grungella oli samantyyliset edustajansa. Nirvana, Pearl Jam, Soundgarden ja Alice in Chains on monesti mielletty grungen Big 4:ksi. Jokaisella bändillä on SE yksi levy joka on grungen definitiivisiä albumeita.
                                                                    

PEARL JAM

Nirvana - Nevermind, Pearl Jam - Ten, Soundgarden - Superunknown ja Alice in Chains - Dirt.

Jokainen em. albumi on täyttä rautaa vaikka ensin mainittu Nevermind onkin omiin korviin jo ylikulunut eikä sitä kauheasti jaksa enää kuunnella.

ALICE IN CHAINS

Muita mainittavia grunge-bändejä ovat Mother Love Bone josta Pearl Jam muodostui lopulta laulaja Andrew Woodin kuoltua heroiinin yliannostukseen, Mudhoney, Stone Temple Pilots, Tad, L7, Hole (Kurt Cobainin lesken Courtney Loven bändi), Smashing Pumpkins, Bush, Mad Season, Temple of the Dog (tämä ja edellinen Mad Season olivat grungen "superyhtyeitä" sillä ne koostuivat muiden bändien jäsenistä).

Grunge terminä on lehdistön keksimä. Kukaan kyseisen genren edustaja ei pahemmin perusta termistä ja ovatkin monesti todenneet etteivät edes tiedä mitä kyseinen termi tarkoittaa. Musiikillisesti bändit myös erosivat hyvinkin paljon toisista.

Nirvana edusti perinteisempää punk-saundia kun taas Pearl Jam ja Soundgarden olivat nojallaan kohti klassista hard rockia ja Alice in Chains oli lähes puhtaasti metallibändi tai ainakin eniten metallia soittava bändi.

Grunge siis käsittää hyvin paljon enemmän kuin vain musiikin.

Mutta enpä jaksa enempää sepostella :) Kerron vielä muutaman levyn ja biisin jotka kannattee kuunnella.

Levyjä:

Nirvanan koko katalogi

Alice in Chains - Facelift, Dirt, Jar of Flies

Pearl Jam - Ten, Vs, Vitalogy

Soundgarden - Badmotorfinger, Superunknown

Mad Season - Above

 Temple of the Dog - Temple of the Dog

Stone Temple Pilots - Core, Purple

Mother Love Bone - Stardog Champion

Bush - Sixteen Stones

Smashing Pumkins - Siamese Dream, Mellon Collie And The Infite Sadness

Candlebox - Candlebox

Biisejä:

Nirvana - Smells Like Teen Spirit, About A Girl, Come As You Are, In Bloom, Lithium, Love Buzz, Rape Me, Breed, You Know You're Right

Pearl Jam - Alive, Rearviewmirror, Even Flow, Jeremy, Black, Spin the Black Circle, Daughter, Nothingman

Alice in Chains - Would?, Man in the Box, Them Bones, Rooster, Nutshell, Rotten Apple, Sea Of Sorrow

Soundgarden - Black Hole Sun, Spoonman, Rusty Cage, Jesus Christ Pose, Outshined

Smashing Pumpkins - Tonight Tonight, 1979, Zero, Bullet with a Butterfly Wings, Geek USA, Cherub Rock, Disarm

Bush - Everything Zen, Little Things

Candlebox - You, Don't You, Far Behind

Mother Love Bone - This Is Shangrila, Holy Roller, Bone China, Chloe Dancer/Crown Of Thorns

Mad Season - Wake Up, November Hotel, River Of Deceit, I'm Above

Temple Of the Dog -  Say Hello To Heaven, Hunger Strike, Call Me a Dog, All Night Thing

Stone Temple Pilots: Creep, Plush, Sex Type Thing

Moni grunge bändi on nykyäänkin vielä pystyssä vaikkakin suurin osa on muuttuneella miehistöllä. Bändit nauttivat edelleen suurta suosiota vaikkakaan eivät samanlaista fanihysteriaa kuin 90-luvun alussa.

Vaikka grunge mielletäänkin erityisesti Seattleen ja moni bändi tulikin sieltä, mutta myös osa tuli Washingtonin osavaltion ulkopuolelta mm. Smashing Pumpkins on Chicagosta ja Bush on aina Brittein saarelta asti!

Kannattee vielä vilkaista elokuva Singles, dokumentit Pearl Jam Twenty, Classic Albums: Nevermind sekä lukemaan Everett Truen Nirvana historiikki.

Näin ääniin, näihin tunnelmiin!

Bändistä ja Top-20 levystä osa 2.

Iltaa!

Aika kurkata jälleen yhden TOP-20 levyn sisälle ja kertoa hieman sen tehneestä bändistä.

Tänään puhun teille bändistä nimeltä Bue Öyster Cult ja heidän Fire of Unknown Origin -levystä.

Blue Öyster Cult... Siinäpä on jälleen hieman erikoisempi bändi. Tai no ei oikeastaan erikoisempi, hyvin paljolti perus hard rockia ja heavy metallia soittava poppoo. Kuitenkin se on jotenkin jäänyt hyvin monella pimentoon yhtä biisiä lukuun ottamatta. (Don't Fear) The Reaper.

Kaikki ovat uskoakseni sen kuulleet vaikka eivät bändiä tietäisikään saati edes biisin nimeä, mutta alla on linkki biisiin youtubessa.

Blue Öyster Cult - (Don't Fear) The Reaper

Myönnetään että itsekin tutustuin bändiin em. biisin johdosta. Eipä siinä, helvetin hyvä biisi. Mutta mutta. Onpa bändillä muitakin hyviä biisejä!

2. Vas. Eric Bloom, Oikeareuna Donald "Buck Dharma" Roeser

Bändi perustettiin vuonna 1967 New Yorkissa. Alkujaan bändi edusti Psykedeelistä rockia ja alkujaan bändin nimi oli Soft White Underbelly. Muutamien miehistön ja nimen vaihdoksen (SWU ---> Stalk Forrest Group ---> BÖC) bändi pääsi levyttämään ensimmäistä albumiaan (aikaisemminkin oli yritetty ilman tulosta) Blue Öyster Cultia. Levy julkaistiin vuonna 1972.

Soitannollisesti levy edusti hyvin perinteistä hard rockia, mutta sanoitukset olivat varsin mystisiä ja näistä piirteistä bändi tultaisiin tuntemaan tulevaisuudessa. Onhan bändiä kutsuttu "ajattelevan ihmisen metalliksi".

Bändi ei kuitenkaan lyönyt vielä läpi vaan se odotutti vielä kahden studio levyn (Turanny and Mutation  ja Secret Treaties) sekä yhden live-levyn (On Your Feet or On Your Knees) ajan.

Vuonna 1976 julkaistu Agents of Fortune räjäytti potin (Don't Fear) The Reaper -hittisinkun siivittämänä.

Bändi paini nyt isossa luokassa, mutta se ei koskaan enää pystynyt uusimaan uusimaan AoF-levyn menestystä vaikka lähelle pääsivätkin.

Seuraava albumi Spectres oli pettymys bändin pehmennettyä saundiaan. Seuraava studioalbumi Mirrors  floppasi vaikka itse pidän sitä yhtenä heidän parhaista levyistä ja the Vigil-biisiä heidän yhtenä parhaista yksittäisistä biiseistä.

Seuraavaksi vuonna 1980 julkaistu Cultosaurus Erectus palautti bändiä heavy metal/hard rock juurille ja albumi menestyi hyvin, varsinkin Euroopassa.

Sitten pääsemmekin TOP-20 levyyn.

Ensin pitää mainita kulttileffa HEAVY METAL joka on vuonna 1981 julkaistu fantasia-animaatio. Elokuva sisältää isorintaisten naisten lisäksi erään tykeimmistä soundtrackeista mitä minun mielestä on koskaan koottu. Biisit toimivat yhtenä osana elokuvaa.

Leffan soundtrack koostuu eri bändien biiseistä, mutta alkujaan sen piti olla BÖC:in säveltämä. Lopulta vain yksi biisi heiltä päätyi soundtrackille.

Kuitenkin elokuvaan tarkoitetut biisit päätyivät Fire of Unknown Origin albumille ja voi pojat että tuliko levystä mahtava!!!!

Kun ekan kerran sain levyn käsiini kuuntelin sitä varmaan putkeen viikon ajan (tai ainakin pari päivää!). Albumilla ei ole yhtään täytebiisiä. Vasta viimeinen biisi, Don't Turn Your Back tuntuu hataralta biisiltä, mutta ei huono sekään!

Levy on minun määritelmieni mukaan pop-proge-hardrock-heavymetal-fantasia-albumi. Tunnelmissa vaihdellaan aavemaisen Veteran Of The Psychic Warsin ja selvästi levyn "hittisinkun" Burning' For Youn radioystävällisen rockin välillä.

Jälkimmäinen onkin levyn tunnetuin biisi, sillä se menestyi myös sinkkuna.

Itseni on kuitenkin melko vaikea suositella vain yhtä biisiä levyltä, koska parhaiten se toimii minusta kokonaisuutena, mutta joutuisin päättämään levyn nimikkobiisin ja Vengeance (The Pact) -biisin välillä. Näissä kahdessa tulee minusta yksittäisinä biiseinä parhaiten esille levyn fiilis.

Varsinkin jälkimmäisen puolenvälin jälkeinen nopeampi osa sai ekalla kerralla kylmät väreet kulkemaan selkää pitkin.

Erillisen maininnan levyn biiseistä saa Veteran Of The Psychic Warsin liveveto Extraterrestrial LIVE -levyllä. Se sisältää taas ehkäpä parhaan livenä soitetun kitarasoolon IKINÄ! Suosittelen kuuntelemaan alla olevasta linkistä!

Blue Öyster Cult - Veteran of the Psychic Wars (LIVE)

Moni on todennut bändin saundin olevan ohut, pehmeä, epärock(?!), mutta itselleni kolahtaa, sillä bändi on minusta onnistunut varsinkin tunnelma puolella vangitsemaan minun mielenkiintoni kerta toisensa jälkeen ja olen jopa todennut ettei Don't Fear the Reaper ole heidän paras biisi. Bändi vaatii muutaman kuuntelu kerran, varsinkin jos ei ole musiikkityylin suurin fani. Mutta kun sille antaa aikaa, voin melkein luvata varmasti, että bändistä saa uuden ystävän itselleen.

En ole maininnut ketään soittajia bändistä. Tämä on tietenkin hieman väärin. Bändi teki samalla kokoonpanolla kaikki albumit aina Fire of Unknown Originiin asti. Rumpali Albert Bouchard erosi bändistä kesken levyä seuranneen kiertueen.

Tämän jälkeen bändin maine lähti laskuun. Se julkaisi seuraavaksi Club Ninja -albumin joka on minusta turhaan haukuttu bändin heikoimmaksi tuotokseksi, varsinkin kun seuraava Imaginos -levy on allekirjoittaneesta paljon paljon heikompi esitys.

90-luvulla bändi julkaisi vain yhden albumin, Heaven Forbid,  mutta se on yllättävänkin hyvä ja jopa raskas levy bändiltä ja ehdottomasti kuuntelemisen arvoinen!

Viimeisen studiolevyn tähän mennessä bändi julkaisi vuonna 2001,  Curse of the Hidden Mirror.  Se ei ollut aivan yhtä vahva esitys kuin aikaisempi, mutta toimii silti.

Nykyään bändi keikkailee edelleen soittaen enemmänkin vanhoja klassikoita. Olisi kyllä mukava kuulla edes yksi uusi levy vielä heiltä. Pidetään peukut pystyssä tämän puolesta.

Tunnetuimmat jäsenet bändistä ovat kitaristi Donald "Buck Dharma" Roeser joka tunnetaan yleisesti Buck Dharma -nimellä. Nimi on ainoa joka jäi aikoinaan kun bändi koitti käyttää "lavanimiä".Roeser on yksi henk.kohtaisia lempikitaristeja ja aatana ku pojalla pysyy kitara kädessä!

Toinen tunnettu jäsen on laulaja/kitariti Eric Bloom. Jep! Niin tunnettu että sain nimen mainittua! Mutta totta on että suurempi yleisö tuntee juuri tämän kaksikon ja he ovatkin oikeastaan yhtyeen kantava voima.

Maininnan arvoisia biisejä joita kannattee kuunnella bändiltä ovat:

Blue Öyster Cult -levy: Then Came the Last Days of May, Stairway to the Stars, Cities On Flame Whith Rock And Roll

Tyranny And Mutation -levy: The Red & The Black, Hot Rails To Hell, Wings Wtted Down

Secret Treaties -levy: Career of Evil, Dominance and Submission, ME 262, Harvester of Eyes, Flaming Telepaths, Astronomy

Agents Of Fortune -levy: E.T.I. (Extra Terrestrial Intelligence), The Revenge Of Vera Gemini, Tattoo Vampire

Spectres -levy: Godzilla, Golden Age of Leather, Death Valley Nights, Celestial The Queen, I Love the Night, Nosferatu

Mirrors -levy: Dr. Music, The Great Sun Jester, Mirrors, The Vigil

Cultosaurus Erectus -levy: Black Blade, Divine Wind, Monsters

The Revolution By Night -levy: Take Me Away, Eyes On Fire, Feel The Thunder

Club Ninja -levy: Shadow Warrior, White Flags, Spy In The House Of The Night, Beat 'Em Up

Imaginos -levy: Tämä on hankala levy. En ole tätä paljoa kuunnellut, ja se onkin minusta bändin heikoin tuotos. Koitan saada jonkin biisin tänne joskus ehdotettua.

Heaven Förbid -levy: Harvest Moon, See You In Black, Still Burnin'. X-Ray Eyes

Curse Of The Hidden Mirror -levy: Dance on Stilts, Here Comes That Feeling

Eikun kuuntelemaan ja nauttimaan :)

Näihin ääniin, näihin tunnelmiin!

Tyylikkäitä kansia vol.1

Tässä illan ratoksi ajattelin pistää minun mielestä tyylikkäitä levyn kansia tänne :) Ei kummempia sepostuksia.

Electric Light Orchestra - Discovery (1979)

Pink Floyd - Wish You Were Here (1975)

Santana - Caravanserai (1972)

Bad Company - Straight Shooter (1975)

 

Led Zeppelin - I (1968)

Led Zeppelin - In Through The Out Door  (1979)   

LZ - ITTOD sisälsi kuusi erillaista kansikuvaa ja kaikki oli pakattu ruskeaan paperipussiin jolloin ostaja ei tiennyt minkälaisen kannen hän saisi.

 

Aerosmith - Toys in the Attic (1975)

 

Blue Öyster Cul - Spectres (1977)

Boston - Boston (1976)

 

Deep Purple - Burn (1974)

 

Queen - News of the World (1977)

Tässä alkuun muutama kansikuva :)  Tällä kertaa kaikki levyt ovat 70-luvulta (LZ - I 60-luvulta), joka on suosikki aikakauteni musiikin saralla, jos tämä ei vielä jollekulle selvinny :D Lisää tulee myöhemmin!

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin!

Krapulaisen tai väsyneen aamun avaus

Huomenta!

Ajattelin nopeasti todeta näin aamutuimaan, mikä on mielestäni täydellistä musiikkia jos olet krapulassa tai väsynyt.

Funk, Soul tai RnB!

Nuo mahtavat rytmit ja fiilikset saavat mielen rauhoittumaan. Musiikki on sopivan rentoakin eikä aina tarvitse lyriikoihin keskittyä vaan antaa musiikin kantaa eespäin!

Toimii myös siivousmusiikkina mitä parhaiten!

Tähän vielä tarkennuksena, että tarkoitan 60-70-luvun tuotantoa kyseisistä genreistä! Motown, James Brown, Funkadelic/parliament, Stax-records, Marvin Gaye, Kool & and the Gang, Bobby Womack, Stevie Wonder, Sly & and the Family Stone, yms.

Myös jotkin 70-80-luvun varhaiset rap-biisit toimivat tässä tapauksessa kuten The Sugarhill Gangin Rapper's Delight tai Grandmaster Flash & The Furious Fiven The Message.

Funk/Soul/RnB

Yllä on Spotify-soittolistani kyseessä oleviin genreihin.

Saattaapa musiikkia saada jopa tanssijalan vipattaan joten kantsuu varoa ettei yks kaks löydä itseään baarin DJ:ltä toivomasta klassisia funk, soul tai RnB biisejä ;)

Lopuksi vielä suosittelen sellaista dokumenttia kuin  Standing in the Shadows of Motown, joka kertoo Motownin 60-70-luvun housebändistä joka soittaa lähes jokaisella kyseisen yhtiön suurimmista hiteistä. Dokumentti sisältää myös hienoja liveyleisön edessä soitettuja versioita heidän kuuluisimmista biiseistä.

Standing in the Shadows of Motown

Näihin ääniin, näihin tunnelmiin!

Long Playing record

Iltaa!

Long Playing eli tuttavallisemmin LP, älppäri, vinyyli... Millä haluatkaan kutsua mustaa 12 tuumaista levyä.

Jokin nuissa levyissä kiehtoo edelleen ihmisiä. Mikä? Niitä ei voi kuunnella kätevästi tietokoneella vaan ne vaativat melkoiset välineet että niitä voi kuunnella hyvin. Toki voi hankkia pienen pirkka-soittiminen jossa on sisäiset kaiuttimet. Sellaisen omistavana en voi kyl todeta että kuuntelu kokemus olisi häikäisevä.

Levyjä pitää käydä kääntämässä kun toinen puolisko loppuu. 

Äänenlaadusta joku voisi väitellä kans pitkään.

Mikä siis?

No itse ainaki pidän LP-levyjä helkatin tyylikkäinä! Varsinkin levykansi-taide on jotaki mahtavaa ja pääsee todella oikeuksiinsa niillä, toisin kuin CD-levyjen pienissä kansissa.

Ja ohan se oma fiiliksensä kuunnella LP:tä. Ja etuna on minusta myös se, että biisejä ei voi pahemmin hypellä yli. Kaikki pitää kuunnella läpi jollei sitten ole vakaa käsi ja saa neulaa osumaan pieneen biisien välissä olevaan tyhjään tilaan levyllä.

Se että kansitaide on ollut tärkeä osa levyjä LP-levyjen aikaan, on minusta myös osa sitä kokemusta vinyyleissä. Artistit ovat panostaneet myös kansiin paljon! En toki väitä etteikö näin tehtäisi nykyäänkin, mutta jotenkin tuntuu että ennen levynkansi oli melkein yhtä tärkeää kuin itse sisältö.

 60-80-luvuilla toiminut Hipgnosis oli työryhmä joka suunnitteli aikanaan monille suurille artisteille tunnettuja levynkansia. Heidän taitoja ovat hyödyntäneet mm. Led Zeppelin, Pink Floyd, AC/DC, T.Rex, Free, Bad Company ja moni muu.

Yllä on 10cc bändin Deceptive Bends -albumin kansikuva joka on minusta yksi hienoimpia levynkansia mitä olen koskaan nähnyt vaikka levy itsessään on... noh... OK. Ei ole suurimpia suosikkejani, mutta voisin kyllä levyn ottaa jo pelkästään kansien vuoksi kokoelmaani.

Hienosti toteutettu levykansi toimii mainiosti vaikkapa sisustuselementtinä jos ei halua kuunnella itse levyä. Ja onpa jotku tehneet jopa ihan itse levyistäkin sisustusta.

 LP-levyt menettivät suosiota 90-luvun alussa CD-formaatin vallattua markkinat, mutta nykyisin on iloksi voinut havaita nousua LP-levyjen suosiossa. Moni artisti on alkanut julkaisemaan uudet levynsä LP-formaatissa myös. Tämä on ilahduttaaa nykyisin kun musiikki on siirtymässä digitaaliseen jakoon aina vain enempi ja perinteiset fyysiset levyt on hiljaa menettämässä suosiota. Ja ohan se todella myönnettävä, että hyvä LP-kokoelma on tyylikäs.

Ja minusta oli jännä löytää oman sedän levykokoelma, jossa oli klassisia levyjä 70-luvulta. Voin sanoa että muutti näkemystä sedästäni joka oli aina ollut vähän jäykähkö persoona. Suosittelen siis koluamaan vaikka mummoloiden tai sukulaisten kaappeja (luvan kanssa aina parempi) jos vaikka löytäisikin mukavia yllätyksiä LP-levyjen muodossa.

Lopuksi voisin mainita oman kokoelmani. En omista montaa levyä, mutta hankinkin aika harvakseltaan niitä, koska Rovaniemellä on minusta aika hankala hankkia niitä. Kunnollista divaria ei ole paitsi Assan levydivari sekä Varastotien kirppis jossa on kunnon levyhylly LP-levyille.

Ja hankin oikeastaan vain levyjä jotka ovat minulle tärkeitä tai bändi on tärkeä.

Tällä hetkellä kokoelmassani on seuraavat levyt.

Aerosmith - Aerosmith, Get Your Wings, Rocks
AC/DC - Let There be Rock
Guns N' Roses - Appetite For Destruction, Use Your Illusion 1 & 2
Blue Öyster Cult - Secret Treaties, Tyranny And Mutation
Rush - Rush
Nirvana - Nevermind
Eagles - Hotel California
Cream - Disraeli Gears
CCR - Cosmos Factory
Black Sabbath - Paranoid, Master Of Reality, Vol. 4, Sabbath Bloody Sabbath
Pink Floyd - Dark Side of the Moon, The Wall
Bad Company Run With the Pack
Led Zeppelin - IV, In Through the Out Door
Queen - Queen

Kokoelmani :)

 Näihin ääniin, näihin tunnelmiin!

Bändistä ja Top-20 levystä osa 1.

Kuten sanoin Top-20 listassa että meinaan käydä levyt läpi yksitellen ajan myötä niin nyt ajattelin päiväni kuluksi kertoa ensimmäisestä vaikka aurinko paistaakin ulkona (verhot kiinni). Kerron samalla myös vähän bändistä.

Ensimmäisenä listallamme on...

                                                 Pink Floyd ja Dark Side of the Moon 


Pink Floyd on erikoinen bändi. Sen musiikki on käynyt läpi monia eri genrejä. 60-luvun psykedelia, 70-luvun progeilu sekä varhainen elektroninen musiikki että suoraviivaisempi rock ja 80- ja 90-luvun aikuismaisempi rockmusiikki.

Bändin miehistö oli lähes muuttumaton koko sen olemisen ajan. Bändi aloitti seuraavalla kokoonpanolla:
                                             Syd Barrett - Kitara, Laulu
                                             Roger Waters - Basso, Laulu
                                             Richard Wright - Koskettimet, Laulu
                                             Nick Mason - Rummut
                                             Bob Klose - Kitara (ei soittanut yhdelläkään levyllä)

Bändi levytti ensimmäisen levynsä The Piper at the Gates of Dawn  ilman Bob Klosea ja sitä pidetään yhtenä parhaista psykedeelisen-musiikin edustajina.

Kuitenkin levyn jälkeen kitaristi Syd Barrett sekoitti päänsä huumeilla (kuulema pari LSD-trippiä liikaa) ja ajautui tilaan jossa ei kyennyt enää toimimaan bändin kanssa vaikkakin seuraavalla levyllä A Saurceful of SecretsI -levyllä onkin yksi biisi jolla Barrett soittaa ja laulaa. Hänet korvattiin sitemmin yhdeksi kaikkien aikojen suurimmaksi kitaristiksi kehutulla David Gilmourilla.

Kokoonpanolla Waters, Gilmour, Mason, Wright, bändi toimi aina vuoteen 1981.

Vasemmalta oikealle: Mason, Gilmour, Waters, Wright

Roger Waters lähti bändistä tuolloin ja bändi jatkoi triona aina vuoteen 1995 jonka jälkeen bändi siirtyi telakalle. Bändi aktivoitui jälleen vuonna 2005 Live 8 -konserttia varten jossa se soitti parinkymmenen minuutin setin kokoonpanolla Waters, Gilmour, Mason, Wright.

Bändi ei kuitenkaan koskaan tehnyt kunnollista comebackia vaikka osa jäsenistä sitä toivoikin. Lopullisena niittinä comebackin toteutumiseen pidetään kosketinsoittaja Richard Wrightin poismenoa vuonna 2008. Varsinkin David Gilmour on todennut monessa haastattelussa ettei hänellä ole mielenkiintoa enää bändiä kohtaan ja hän keskittyykin menestyksekkääseen soolouraan.

Myös Roger Waters kiertää maailmaa soolona esittäen mammuttimaista The Wall -lavashowta.

Nick Mason viettää ilmeisesti hiljaiseloa musiikista, vaikka kävikin esiintymässä 2012 Olympialaisten loppuseremoniassa.

Syd Barrett kuoli 2006. Muu bändi ei nähnyt häntä enää vuoden 1975 jälkeen kun hän vieraisi Wish You Were Here -levyn äänityksissä.
                        
Monella on omat suosikkikautensa heidän musiikissa. Itselläni se on 70-luvun tuotanto johon kuuluvuat levyt Dark Side of the Moon, Wish You Were Here, Animals sekä mammuttinen The Wall.

Näistä legendaarisin on eittämättä Dark Side of the Moon joka on yksi kaikkien aikojen myydyimpiä levyjä sekä viettänyt eniten viikkoja Bilboard-listalla (741 viikkoa!!!). Luin jostakin että tämän levyn takia olisi jopa listaussääntöjä muutettu jotta se saataisiin pois listalta. Kuitenkin se aina pomppaa takaisin erillaisten special-julkaisujen ansiosta.

DSOTM on rajojarikkova levy. Sen äänimaisema on hyvin monipuolinen. Audiofiilit pitävät albumia sellaisena jolla testataan äänentoistojärjetelmien toimivuus kotona. Levy sisältää rockia ja elektroniista musiikkia jotka on nivottu kauniisti yhteen.

Levy on myös tottumattomalle vaikea levy. Moni voi pitää levyä outona kokoelmana päättömiä ääniä ja meteliä, kuten minä itse. En aluksi pitänyt albumista yhtään. Olin kuullut vain Money-biisin joskus radiosta. Onhan se kyllä helpoin biisi levyltä. En muistaakseni koskaan päässy biisilistalla siihen asti. Taisi jo ekan biisin aikana vaihtua levy.

Annoin kuitenkin ajan päästä levylle uuden mahdollisuuden ja voi pojat miten se upposikaan. Levy soi kieltämättä monta päivää putkeen soittimessa ilman vaihtoja. Omaksi suosiksi muodostui Time- biisi. Se on edelleen yksi kauneimmista biiseistä joita olen koskaan kuullut.

David Gilmourin laulu vie mukaansa sekä hänen repimä kitarasoolo on omasta mielestäni yksi parhaista ikinä soitettuja. Aina kun joku haluaa kuunnella Pink Floydia ja kysyy hyvää biisiä, pistän lähes poikkeuksetta Timen soimeen.

Moni ensi kuuntelija tosin voi hämmästellä ja vieroksua biisin alussa olevaa minuutin mittaista kellojen konserttoa ja hidasta alkua, mutta uskokaa minua, odottaminen kannattaa. Kun biisi potkastaan käyntiin, on kuulijalle luvassa yksi hienoimpia sävellettyjä biisejä rock-musiikin historiassa.

Kannattaa katsastaa dokumentit Classic Albums: Dark Side of the Moon  ja Pink Floyd: The Story of Wish You Were Here. 

Näihin ääniin, näihin tunnelmiin.

Musiikki ja miten sen pariin eksyin

Huomenta!

Tässä aamukahvia juodessa aloin miettimään miten aloin kuunnella musiikkia niin aktiivisesti kuin nyt kuuntelen ja samalla eksyin kitaran ääreen. Sitten hoksasin, että se oikeastaan on edelleen aika helposti muistettavissa.

En nuorempana oikeastaan ollut sen kummempi musiikin kuuntelija kuin kukaan muukaan ikäiseni, mutta isoveljelläni oli kolme kokoelmalevyä jotka lopulta muuttivat sen osan elämääni.

Ensimmäinen oli jonkinlainen perus rock-kokoelma jossa oli oikeastaan samat biisit mitä jokaisessa rock-kokoelmassa markkinoilla. Sitä koitin kuunnella ja eihän se oikein lähtenyt kunnes yksi biisi pärähti soimaan. Biisi oli?

                                                          Black Sabbath - Paranoid

Siinä oli pikkupoika ihmeissään ku tuo hevimetallin kantaisien ikimuistoinen rykäsy lähti käyntiin. Biisi raikasikin sitten putkeen useamman kerran. Tästä lähdettiin sitten jatkamaan siihe missä nyt istun.

Isoveljellä oli kaksi muutakin levyä. Uriah Heepin ja Black Sabbathin Best of -kokoelmat. Näitä piti kuunnella salaa veljeltä. Olihan hän todennut: "Näitä et kuuntele!". Sinänsä nykyään huvittavaa, mutta ymmärrettävää. Olihan pieni räkänokka koittamassa tunkeutua isoveljen asioihin.

No sitten kun olin yksin, ei muuta kuin Uriah Heep soimaan. Eipä paljoa iskeny tämäkään. Kunnes Heepin tunnetuin biisi lähti soimaan.

                                                       Uriah Heep - Lady In Black

Tuokin biisi soi pitkään ja hartaasti sekä monesti. Lopulta kumpikin kokoelma eksyi minidiscille ja niitä sitten kuunneltiin yläasteella ja paljon. Rock musiikki oli saanut tämän pojan tempaistua mukaan. Ja samalla tästä lähti vaihe jossa mikään muu musiikki ei kelvannut kuin 60-70-luvuilla tehty. Toki tuosta sitten lukiossa kavereiden vaikutuksen ansiosta laajennettiin.

Isoveli totesi minulle, kun olin lukiossa, että minulla oli laajempi musiikkimaku kuin hänellä itsellä lukiossa. \o/

Sitten on yksi bändi joka tuli varkain. Aluksi sekään ei mennyt ei sitten yhtään. Led Zeppelin. Olin lukenut tietokirjasta (?!) kuinka tämä bändi oli mullistanut musiikin aikoinaan ja kuinka heidän mystinen ja pitkä Stairway to Heaven oli saanut legendaarisen maineen. Väitettiinhän sen sisältävän saatanallisia viestejä kun sitä soitettiin väärin päin.

Tästäkin kysyin veljeltä "Onko Led Zeppelin hyvä?". Tämä vastasi vain "Tiedätkö keitä ovat Jimmy Page tai Robert Plant?" "En..." "Älä kuuntele sitä sitten." Sama kun sanoisit pikkulapselle, että ei saa syödä karkkia ennen ruokaa. Eikun kirjastoon hakemaan Led Zeppelin kokoelma. Ei toiminut. Ei ei ei. Kunnes nukahdin sohvalle ja levy jäi soimaan ja säpsähdin hereille kun Stairway to Heavenin soolo kajahti stereoista. MYYTY! Ja Jimmy Page on myös pysynyt meikäläisen kitaraidolina tähän päivään asti.
                                           
                                                       Led Zeppelin - Stairway To Heaven

Sen jälkeen Led Zeppelin on aina ja ikuisesti ollut oma henkilökohtainen suosikki.

Kitaran ääreen sitten eksyttiinkin kun kaveri opetti joissakin illan istujaisissa miten soitetaan Smoke on the Waterin riffi. Siitäpä sitte seuraavana päivänä äidille toteamaan, että tahdon kitaran. Äiti totesi, että mennä sedän luokse. Tällä kun sattui olemaan vanha akustinen kitara. Ja eikun opettelemaan!

                                                      Deep Purple - Smoke on the Water

Näin minä eksyin rock-musiikin pariin.  Sillä tiellä ollaan edelleen, mutta musiikkimaku on laajentunut alkuajan aika rajatusta kuuntelulistasta.

Näihin ääniin, näihin tunnelmiin.

Top-20

Ensimmäiseksi ajattelin, että voisin listata oman Top-20 levyt listan. Levyt eivät sinänsä ole missään järjestyksessä. Nämä levyt nyt vain ovat sellaisia että ne ovat minulle tärkeitä! Tulen varmaan käymään myöhemmin näitä tarkemmin läpi. Nyt vain levy ja yksi esimerkki biisi jokaisesta jolla kannattee aloittaa MINUN MIELESTÄNI levyn kuuntelu!


TOP-20

1. Pink Floyd - Dark Side of the Moon
Suositeltava biisi: Time (koittakaa sinnitellä alun kellojen tikityksen yli)








2. Aerosmith - Rocks

Suositeltava biisi: Nobody's Fault

 3. Pearl Jam - Ten

Suositeltava biisi: Even Flow

4. Black Sabbath - Master of Reality

Suositeltava biisi: After Forever

5. Blue Öyster Cult - Fire of Unknown Origin

Suositeltava biisi: Fire of Unknown Origin

6. Guns N' Roses - Appetite for Destruction

Suositeltava biisi: Rocket Queen

7. CKY - Carver City

Suositeltava biisi: Imaginary Threats

8. The Hellacopters - High Visibility

Suositeltava biisi: Toys And Flavors

9. Iggy & The Stooges - Raw Power

Suositeltava biisi: Search and Destroy

10. Iron Maiden - Somewhere in Time

Suositeltava biisi: Stranger in a Strange Land

11. Pantera - Cowboys From Hell

Suositeltava biisi: Cemetery Gates

12. Rainbow - Rising

Suositeltava biisi: Stargazer

13. Rush - Moving Pictures

Suositeltava biisi: Limelight

14. Deep Purple - Deep Purple In Rock

Suositeltava biisi: Speed King

15. The Who - Who's Next

Suositeltava biisi: Won't Get Fooled Again

16. ZZ Top - Eliminator

Suositeltava biisi: Gimme All Your Lovin'

17. Alice in Chains - Facelift

Suositeltava biisi: Put You Down

18. Tangerine Dream - Thief soundtrack

Suositeltava biisi: Diamond Diary

19. Led Zeppelin - II

Suositeltava biisi: Ramble On

20. Def Leppard - Pyromania

Suositeltava biisi: Rock of Ages










Huh! Olipas tekeminen jotta sai nämä :) Nämä levyt ovat minusta parhaita kokonaisuuksia. Näitä jaksaa kuunnella alusta loppuun skippaamatta yhtään biisiä. Tuntuu että uupumaan jäikin vielä, joten voi olla että joskus saattaa tulla toinenkin listaus. Mutta se sitten joskus ajallaan.

Näihin ääniin, näiihn tunnelmiin. Öitä!

Ja tästä lähtee

Nii jotta blogi... Pitkään halusin jotaki kirjoittaa ja tässä istuessa tuli mieleen, että voisi kirjoittaa musiikista. Ihan yleisesti jotaki löpistä. Omia mielipiteitä artisteista, tyyleistä, levyistä, biiseistä, jne. Ei mitään turhaa hienostelua. Seku vain jotakin! Olen otsikon mukaisesti riippuvainen musiikista. Soittelen omaksi iloksi (ja naapurin harmiksi) kitaraa ja kuuntelen musiikkia laidasta laitaan! Suurimmalta osalta olen vanhan klassisen rockin ystävä eli Led Zeppelin (ehdoton suosikki), Deep Purple, Black Sabbath, Aerosmith... jne. Kuuntelen siis PALJON erillaisia bändejä ja tyylejä.

Tällä blogilla on yhtenä tarkoituksena tuoda lukijoille tietoisuuteen joitakin bändejä joita ei välttämättä ole hoksannut tai halunnut kuunnella. Ja sanon heti, että minulle on aivan sama mitä joku kuuntelee! Minusta on tärkeintä, että edes kuuntelee musiikkia. En voi sanoa että siedän kaikkea, mutta eivätpä kaikki siedä kaikkea mitä minä kuuntelen.

Katsotaan mitä tämä tuo tullessaan ja kauan pysyy mielenkiinto yllä :)